pe 30.12.2011 The Voice of Inside!

Nyt se sitten alkaa!
Ihanaa! The Voice of inside, se tuttu ääni kuuluu jälleen! Se, joka olkapäällä istuessaan sanelee milloin pitää lähteä lenkille, mitä saat syödä, mitä juoda jne. 

Tervetuloa takaisin! Olenkin jo ehtinyt sinua kaivata lenkkeilijöiden ohi autolla huristellessa! Hieman tuulisella säällä en usko vielä sinun siinä olkapäällä pysyvän, mutta vähitellen se juoksukärpänen siihen istahtaa, toivottavasti! 
 
Hyvästi suklaa, karkit, sipsit, pizza, hampparit, limsat jne.!

Maanantaina alkaa uusi vuoteni!
Alkupainon lisään maanantaina, jonka veikkaan olevan 76-77 kilon paikkeilla. Yritän uskaltaa ottaa muutkin mitat samalla, jotta tiedän mistä lähden liikkeelle.
 The Voice of Finland!
Kuvan lähde
Nyt odotan innolla sen oikean The Voice of Finlandin alkamista, koska siinä on monta lempparilaulajaani mukana. Nuoruudessa tuli oltua Hanoi Rocks fani ja Paulaa olen aina ihaillut, samoin Tähkää, kun molemmat ovat omilla tavoillaan tuoneet pohjalaisuuttaan esiin. 

Joulukalentereita!


Joulukalenterit netissä!

Ylen joulukalenteri (teeveestä tuleva)
Positiivareiden joulukalenteri
Korkeasaaren joulukalenteri
Kehitysvammaliiton Papunet-joulukalenteri
Lastenkirkon joulukalenteri
Älypään joulukalenteri
Aku Ankan joulukalenteri
Pelikoneen joulukalenteri
Perhekerhon Duunihuumorin joulukalenteri
Koko perheen eläinjoulukalenteri
Huvitutin joulukalenteri
Yhteishyvän joulukalenteri
Ilkka-maakuntalehden joulukalenteri
Vaasan seudun joulukalenteri
Tarinajoulukalenteri
LomaSuomen joulukalenteri
Lasten suuren lelukirjan joulukalenteri


Vielä ehdit itsekin askarrella:

Joulutunnelmaan voit lastesi kanssa virittäytyä täällä!

ma 21.11.2011 Energian keräysaika menossa

Piti käydä tänne kirjoittamassa kuulumisia.

Viime ajat ovat menneet ihan muissa asioissa kuin bloggaamisen tai treenaamisen parissa. Lähinnä se on ollut astman puhallusten nostamista normitasolle ja energiavarannon täyttämistä muilla asioilla, joiden sivussa on paino noussut yli 72 kilon. En silti ole huolissani, koska pääpaino on saada puhallusarvot pysymään normissa. Ehkä ne kohta alkaa pysymään normilukemissa, kun pakkaskelit kunnolla alkavat ja tämä pitkään jatkunut kosteus katoaa ilmasta. Ei toivoakaan siitä, että menisin pihalle lenkille tällaisilla ilmoilla :( Kiitos IsoKarhu ja Outi, että olette jaksaneet kysellä kuulumisia, se lämmittää mieltä. Vaikka taukoa on ollut, niin silti tavoitteeni on edelleenkin siellä toukokuun Helsinki City Runissa =) Palaamisiin!



Paras omppupiirakan ohje ikinä!


Ostoslista:
  • 0,5 - 1 kg omenia esim. Red delicious -lajiketta (ne on niitä punaisia makeita jouluomenia)
  • Vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä oman makumieltymyksen mukaan.

Raaka-aineet (vuoallinen, pellilliseen tuplana)
200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria
Valmistusaika 45 min

Esivalmistelut:
  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Mittaa jauhot, sokeri ja maito erillisiin astioihin valmiiksi.
  • Kuori omenat, poista siemenkodat ja viipaloi omena lohkoiksi. Jos omena on hapanta, valmiin taikinan pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin sokeria. Tällä taikinalla on reseptin alkuperäinen omistaja tehnyt onnistuneita piirakoita kaikista hedelmistä, joten kannattaa kokeilla myös mm. päärynöillä, mustikoilla.
  • Jos teet pellillisen, niin laita leivinpaperi pellille valmiiksi. Jos teet vuoallisen, voitele vuoka voilla (ja ripottele pinnalle korppujauhoja).
  • Vatkainta et tarvitse, vain puuhaarukkaa.
Valmistusohje:

  1. Sulata rasva kattilassa (tai käytä pullomargariinia)
  2. Sekoita sulatettu rasva kulhossa sokerin kanssa.
  3. Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, jotta taikinasta ei tule liian kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa (pellilliseen x 2); se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
  4. Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita puuhaarukalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
  5. Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan tai kaada ja levitä lastalla pellille tasaisesti ja asettele päälle omenapalat. Halutessasi voit tehdä erilaisia kuvioita omenalohkoista.
  6. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
  7. Paista 200 asteessa n. 30 min.
Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Omat huomiot:  
Kun tekee esivalmistelut huolella, niin ei missään kohdassa tarvitse liian pitkäksi aikaa taikinan tekoa keskeyttää.
Jos käytit pullomargariinia tai sulatettu rasva ehti hieman jähmettyä, niin taikina on sakeampaa kuin mitä kohdassa 4 mainitaan. Jos rasva on sulatettu ihan täysin, niin silloin kohta 4 pitää paikkaansa.  
Ohjeessa käytin rasvatonta ja laktoositonta maitoa ja onnistui hyvin sillä. Lisäksi sokeria en ripotellut kovin paljoa taikinan päälle, koska omenina käytin makeaa red delicious -lajiketta. 

Jos et usko tämän postauksen otsikkoa, niin alkuperäinen ohje löytyy täältä, samoin kaikki kehutkin, mutta  ennen kaikkea, testaa itse, vaikka kaloreita tässä versiossa onkin paljon. Tämä on nopea valmistaa ja sopii hyvin jälkkäriksi erityisesti vieraille kahvin kanssa tarjoiltavaksi.

Su 6.11.2011 Kahden kesken

Alakoukku, yläkoukku, taakseväistö...
Kuvan lähde
Kuntonyrkkeily oli vuorossa perjantaina ja tällä kertaa sai henkilökohtaisempaa opetusta sen tekniikasta, hyvä niin. Nyt ymmärtää liikkeisiin kiinnittää enemmän huomiota, kun tietää miten ne tulisi oikeaoppisesti tehdä, jotta ei tapahdu loukkaantumisia. Silti tuntuu, että olkapääni ei ollut vieläkään valmis tähän lajiin, ehkä vähän myöhemmin.


Omaisia muistelemassa
Pyhäinmiestenpäivä kun oli, niin päätin käydä hautausmaalla ja hakea nuorimmaisen kanssa äitini ja hänen mieskaverinsa myös mukaan. Valtava määrä muitakin ihmisiä oli ajatellut ihan samoin. Kynttilöistä oli jo ehtinyt koostua "meri", joka näyttäisi ihan mielettömältä illan hämärässä. Sitä emme kuitenkaan voineet todistaa, kun olimme jo aamupäivällä paikalla. Vuosi vuodelta on yhä enemmän ja enemmän kynttilöitä mukana. Tänä vuonna kynttilöiden määrä lisääntyi yhdellä, lapsuudenkaverini poismenon johdosta.

Mistä on kahdenkeskinen ilta tehty?
Rakkaudella lisämaustetusta ja paistetusta pippuripihvistä, valkosipuliperunoista, kynttilänvalosta, Pato Amadosta, letuista jäätelön kera, Richard Clydermanin taustamusiikista, kahdenkeskisistä keskusteluista, tulevaisuuden suunnitelmista, ihanaa! Tällainen harvinainen ilta avautui meille eilen, kun nuorimmainen pääsi yökylään isosiskonsa luokse ja keskimmäinen enonsa luokse. Edellisestä kahdenkeskisestä illasta onkin jo kulunut kuukausia. Lapset kun ovat harvoin missään yökylässä. Tämä ilta osoittautui mielettömäksi piristysruiskeeksi. Lisäksi en ole edes ravintolassa saanut niin hyvää pippuripihviä kuin mitä mies teki. Nam!

Niskasta kiinni...
On otettava, kun kävin aamulla vaa´alla. 70 kilon alitus taas odotuttaa itseään. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet sellaisia, että en pahemmin ole syömiseen kiinnittänyt huomiota johtuen astman vaiheen heikentymisestä. Ei yksinkertaisesti ole jaksanut miettiä mitään kuntoiluun tai laihduttamiseen liittyviä asioita. Vaikka puhallusarvojen mukaan en ihan vielä ole sillä rajalla (30 luvun päässä), että Symbicort-annos olisi pitänyt kaksinkertaistaa, niin silti sen tuplaamisen aloitan tänä aamuna.
Tänään aion mennä salille, koska takaisin "ruotuun" on päästävä, muuten saan heittää hyvästit koko sille isolle työlle, jonka olen viime kuukausina tehnyt.

to 3.11.2011 Jopas pomppas...

Vaikka rakastan syksyn ihania värejä, kynttilän valoa, niin silti syksy on minulle astman vuoksi hankalaa aikaa, kun sateiden seurauksena alkaa kosteutta kertyä moniin eri paikkoihin. Asumme lähellä isohkoa metsäaluetta, jossa on suoalueita. Jos aamulla tuulee sieltä suunnasta, niin nenä menee heti tukkoon. En tiedä olenko joillekin homeitiöille allerginen, kun näin tapahtuu. Sama ilmiö on toistunut myös, kun olen ollut rytmiksellä Zumbassa. Siksi kai minulle tällainen vetämätön olokin on tässä 2-3 viikon sisällä ilmaantunut, jos se astman heikkovaihe on tulossa päälle. Koska olen uusi astmaatikko, niin en vielä osaa kunnolla tunnistaa astman eri vaiheita. Taidampa tehdä illalla puhallukset, niin tiedän, että pitääkö nostaa annosta aamulla korkeammaksi. Maksimisykekin nousi tänään zumbassa ihan mielettömän korkealle ja se on yksi syy miksi aloin epäillä astmavaiheen muutosta. 

Onko teillä muilla astmaa? Entä reagoitteko te syksyn kosteuteen? 

Huomenna olisi kuntotalkoissa vuorossa kuntonyrkkeilyä ellei sitten ole edelliskerralla pois jäänyt kahvakuulailu. Vaikka olo onkin tällainen "nuutunut", niin on silti pakko ryhdistäytyä liikkumisen suhteen. Käydä edes pienellä kävelylenkillä joka päivä, vaikka nenä menisi miten tukkoon tahansa.

Kellon kertomaa:
Laji: Zumba
Kesto: 1 h 5 min 21 s
Sykkeet: 149/223
Kalorit: 612 kcal
Kal. rasva: 16%

1.11.2011 Poikkeuksellinen viikko takanapäin

Onnin ilta taitaa kulua suurimmaksi osaksi untenmailla...
Ensimmäisen kerran sitten sen hetken, kun aloin juoksemaan, niin tuli viikko, johon mahtui vain yksi kuntoilusessio, Zumba. Ajan on vienyt nyt muut asiat, joista lisää ehkä muutaman viikon sisällä tarkemmin. Ajankohtaisin asia on se mikä näkyy kuvassakin. Koiramme korva tulehtui ja raapimisen seurauksena korvaan kehittyi verikorva. Koska se viikonlopun aikana suureni nopeasti, niin päätimme viedä sen lääkäriin. Lopulta Onni joutui leikkauspöydälle ja samalla sen korvan sisältä nypittiin paksut karvatupot pois, koska emme niitä itse ole saaneet sieltä nypättyä pois. Lisäksi annettiin tarvittavat rokotukset. Käynti kosketti erittäin suuresti lompakkoa, mutta oli se sen arvoista. Onni ei tällä kertaa pelännyt yhtään, koska lääkäri osasi heti sitä käsitellä oikein. Ei tarvittu kuonokoppaakaan lainkaan =) Koiralla on kauluri kaulassa seuraavat kolme viikkoa tikkien poistoon saakka. Mukaan tuli vielä antibioottikuuri, särkylääkkeitä ja korvatippoja.  Tällaista siis tänne päin tällä kertaa. Taitaa seuraavakin kuntoilusessio olla vasta torstain Zumbasessio.

pe 28.10.2011 BAI versus BMI

BAI versus BMI
BMI-arvo alkaa olla aika monelle tuttu, mutta tiedätkö oman BAI-arvosi? Käväisin täällä laskemassa oman BAI-arvoni. Tulos oli aika uskomaton. Kun laitan iäkseni oikean eli yli 41, niin BAI:n mukaan olen alipainoinen! Siis mitäh!? Jos vaihdan iäkseni 20-40 v, niin painoni on terveellisellä tasolla. En oikein jaksa uskoa tähän menetelmään, että se antaisi paremman kuvan siitä onko painoni terveellisellä tasolla. Normaalipainonihan on siellä 58-63 kg ja nyt painan 69 kg. Löllöä rasvamassaa on vielä silmin nähtävästi monissa paikoissa. Vai pitäisikö tuon tuloksen perusteella tehdä sittenkin sellainen johtopäätös, että olenkin ikäisiäni paremmassa kunnossa ;)

Painosta

Ehdin jo muutama päivä sitten huolestua, kun yhtäkkiä oli painoa tullut lisää +1,2 kg, mutta nyt ollaan taas takaisin melkein lähtöluvussa. Nyt vaaka näytti tasan 69 kg eli eiliseen vähennystä -400 g. Jouduin vielä sittenkin siirtämään sen uuden vaa´an hankintaa, koska tuli yllättäviä menoja. Ehkä sen jouluksi saan hankittua.

Ihosta (lähde: KuntoPlus 16/2011)
Tiedätkö mitä ihollesi tapahtuu silloin, kun nukut? Ihon kannalta on tärkeää, että nukut 7-8 tuntia joka yö. Mene nukkumaan viimeistään klo 23.00. Mitä aiemmin ennen keskiyötä nukahdat, sitä parempi.
Kello 20-23: Kehon lepotila alkaa kello 20.00. Sen jälkeen iho kosteuttaa ja stimuloi itseään kello 23:00 saakka.
Kello 23-03: Tässä vaiheessa yötä iho korjaa ja uudistaa itseään sekä ottaa tehokkaimmin ravinteita vastaan. Siksi silloin on tärkeää nukkua.
Kello 03-07: Iho lepää parin tunnin ajan. Sen jälkeen se alkaa valmistautua uuteen päivään muodostamalla suojakerrosta ihon pintaan.

Entä jos joutuu yövuorossa istumaan paljon tietokoneen ääressä töiden vuoksi tai muuten vaan pelaa tai oleilee sen ääressä yöaikaan, niin mahtaako se olla iholle kovin terveellistä?  Tätä näkökulmaa ei tässä jutussa ole otettu huomioon.

Eilisen zumban jäljiltä on koko päivän säärtä kolottanut ja jalkapöydän päällä ollut tunne, että suonenveto on lähellä. Laitoin eilen uudet nilkkaa tukevat fitness kengät jalkaani. Olikohan niillä osuutta asiaan? Tänään ei siis ole mitään kuntoiluja tiedossa.

to 27.10.2011 Zum Zum Zum...

baa...baa...baa
Tuli tehtyä tänään historiaa, nimittäin tämäniltainen zumbatunti oli koko viikon ensimmäinen kuntoiluni :(
Lähes koko alkuviikko on mennyt istumalihasten harjoittamisessa terveyskeskuksen päivystysjonossa. Maanantaina jopa kahteen eri kertaan; ensin keskimmäisen kanssa jonotettiin 3 tuntia, kun hän loukkasi liikuntatunnilla isonvarpaansa ja nuorimman kanssa melkein heti kotiin päästyämme lähdin takaisin, kun valitti korvaansa. Röntgen ehti mennä kiinni ennen kuin keskimmäinen pääsi lääkärille, joten uusi reissu oli tiedossa  tiistaille. Nuorimmaisella todettiin välikorvan tulehdus lauantaina todetun silmätulehduksen, yskän ja nuhan lisäksi. Tiistaina lääkäri soitti röntgenkuvista ja sen ansiosta keskimmäinen sai kepit käyttöön ja isovarvas teipattiin viereiseen varpaaseen kiinni. Mukaan tuli lappu, jolla vapautus liikunnasta kolmeksi viikoksi, koska ison varpaan kärjessä oleva luu oli murtunut.

Paino on heilahdellut juuri em. asioiden vuoksi, kun ei ole oikein itseensä jaksanut keskittyä. Tänä aamuna vaaka näytti lukemaa 69,4 kg, vaikka eilen aamulla se oli jopa 70,2 kg...

Oli ihanaa huomata, että alkaa pysyä Rytmiksen Zumban liikkeiden perässä vähitellen. Pidän rytmiksen zumbatnunnista, kun sisältää myös erilaisia hyppyjä, niin sykekin nousee korkeaksi. Välillä sain sisäisiä hyvän olon tuntoja, kun huomasin, että nyt sen osasin, vaikka viimeksi en, JES!

Päivän luvut:
Laji: Zumba
Kesto: 1 h 7 min 9 s
Sykkeet: 153/180
Kalorit: 643 kcal
Kal.rasva 14 %
Max.suorituskyky parantumassa

Viikkosuunnitelma

Ensi viikolla olisi alustavasti seuraavat kuntoilut tiedossa, jos ei onnistu, niin korvaan ne jollakin kotikuntoilulla; jumppapallolla, käsipainoilla, venyttelyllä, juoksulenkillä tai niiden yhdistelmillä.

20.-23.10.2011 Su-Ke-Pe

Viime aikoina en yksinkertaisesti ole jaksanut postata ja toiseksi, en halua (eikä muukaan perhe), että iltani koostuu koneella istumisesta koko illan. Ainut, johon olen tällä välillä jotain kirjannut on Heiaheia, jonne olen vienyt kaikki kuntoiluni. Aikaa muuhun ei oikein muuten jää treenien jälkeen iltaisin. Poikakin menee yöunille jo kahdeksalta. Päätin tehdä niin, että jatkossa postailen tänne vain sunnuntaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin (Su-Ke-Pe). 
Paino on seilaillut pienien satagrammojen välillä käväisten jopa uudessa lukemassakin, eilen aamulla, 68,8 kg, mutta tiesin, että se ilo ei kauan kestä, kun päätin pitää sellaisen "vapaapäivän" kaloritarkkailuista ja kuntoiluista. Tänä aamuna vaaka sitten näytti 69,6 kg, mutta nehän on niitä nesteitä vain. 
Jouduin perumaan yhdelle liiton järjestämälle kiertueelle (joka pysähtyi Sjoella) osallistumisenkin, koska eilisaamuni alkoi pojan kanssa terveyskeskuksen päivystysjonossa istuen pahan silmätulehduksen vuoksi. Hoitoonkaan ei poikaa saa viedä kuin vasta aikaisintaan keskiviiikkona, koska se on tarttuvaa. On niin sydäntä raastavaa katsoa punaisia pieniä tulehtuneita silmiä, kun paranemista ei voi millään äidin konstein nopeuttaa muuta kuin huolehtimalla säännöllisistä tippojen laittamisista ja turvallisen sylin antamisesta. Tulee jotenkin niin voimaton olo.
Viikko koostui aika monipuolisesta kuntoilusta, mutta tällä kertaa ei lainkaan juoksemisesta kuin vain lyhyen alkuverryttelyn ajan (10 min). Tämänpäiväinen salicircuit vielä puuttuu, jos sille aion mennä, en ole vielä päättänyt.

ke 19.10.2011 Tasaluvun päivä

69 kg!
Toissa aamuun on vähennystä -400 g. Seuraava tavoite on enää 2 kilon päässä ja sitä seuraava 2,3 kilon päässä, jolloin painoa olisi lähtenyt tasan 30 kg. Sitä hetkeä kuitenkin saan vielä odottaa. Se tulee sitten kun sen aika on. Nyt mieluummin keskityn siihen, että saan lihas- ja rasvaprosentit lähemmäs toisiaan. Ensi perjantaina saan sen analyysin kuntotalkoista ja myös perjantaina käyn hankkimassa sen uuden vaa'ankin, Omron BF-511 merkkisen. Myös kampaajalle on aika varattuna.

Ominaisuudet
  • Kliinisesti validoitu perhemalli: mittaukset jo 6-vuotiaasta lähtien
  • Enimmäispaino 150 kg
  • 8 pisteen kehonmittaustekniikka käsistä ja jaloista
  • Mittaustulokset ja -luokitukset: - Sisäelinten ympärillä oleva rasva (18-80 vuotta) - Luustolihasprosentti (6-80 vuotta) - Sisäelimien rasvamäärän luokitus (18-80 vuotta) - Luustolihasprosentti -luokitus (18-80 vuotta) - Kehon rasvaprosentti (6-80 vuotta) - Kehon rasvaprosentti -luokitus (6-80 vuotta) - Lepoaineenvaihdunta (6-80 vuotta) - Painoindeksiluokitus (6-80 vuotta) - Painoindeksi (6-80 vuotta) - Paino
  • Muistipaikat neljälle henkilölle sekä vierastila, viimeisen mittauksen muisti
Tänään enkä huomenna aio kuntoilla yhtään, ehkä venyttelyjä teen huomenillalla.

ti 18.10.2011 Muoks: Nyt se on mahdollista...

ZUMBAAMAAN, KAHVAKUULAILEMAAN!!!

...nimittäin osallistua yhdistetylle kahvakuula+zumbatunnille, mikäli matka Seinäjoelle ei ole pitkä! Lue lisää Outin blogista ja ilmoittaudu heti mukaan, jotta se saadaan onnistumaan =) 

Tänään menen taas ihanalle Zumbatunnille, jonka jälkeen tietää mitä on tehnyt. Virtaa on sen jälkeen kuin pienes kyläs. Laitan sen tunnin jälkeen uuden muokkauksen tähän samaan.

Nonnih, Zumba-tunti on taas takana. Suurin osa liikkeistä oli samoja kuin viime viikolla, hyvä niin, kun ihan kaikkia ei silloin oppinutkaan. Kertaus on opintojen äiti ja sen sain tänään todeta, kun sain muutaman kerran sisäisiä onnistumisen kiljahduksia huudahdella, kun jonkin liikkeen perässä pysyinkin, vaikka viime viikolla en pysynyt. Olin salilla jo n. puolta tuntia etuajassa, ihan tarkoituksella, jotta pääsin jalkalihaksia lämmittelemään juoksemalla 10 minuutin pätkän matolla.

Laji: 10 min verryttely juoksumatolla
Kesto: 10 minuuttia
Sykkeet: 127/154
Kalorit: 64 kcal
Kal.rasva 24 %
Laji: Zumba
Kesto: 50 min 11 s (alusta jäi taas 10 min pois, kun en innostuksissani muistanut laittaa kelloa päälle)
Sykkeet: 156/179
Kalorit: 507 kcal (+10 min aikana kulutetut kalorit)
Kal.rasva 13 %

P.S. Tänä aamuna olin ilmeisesti aika unella, kun unohdin nousta vaa'alle :) Tällaista ei olekaan aiemmin tapahtunut. Kertooko se siitä, että laihduttaminen olisi jäämässä vähän kuin taka-alalle? Sehän kyllä tipahtelee sieltä omia aikojaan, kun vain muistaa syödä terveellisesti ja liikkua tarpeeksi ja ennen kaikkea nukkua riittävästi.

Huominen ja torstai on lepopäiviä.

ma 17.10.2011 Muoks: Kahvakuulailemassa

Uusia kokemuksia hakemassa!
Ajattelin tänään koittaa taas jotain uutta lajia ja mennä kahvakuulatunnille Pulssiin. Se alkaa klo 18.10. Huomenna olisi sitten vuorossa taas Zumba. Keskiviikoksi tulee pakosti lepopv.

Vaikka olin paikalla ennen kuutta, niin moni oli saapunut paikalle ennen minua ja siten minulle jäi 4 kilon ja 8 kilon kahvakuulat. Luulin, että ohjaaja jotenkin ilmaisee missä vaiheessa kannattaa kuulaa vaihtaa raskaammaksi, koska meitä ensikertalaisia oli aika monta paikalla. Kun tietoa ei tullut, niin pysyin 4 kilon kuulassa koko tunnin ajan. Heilautuksiin se kyllä tuntui ihan liian kevyeltä. Toisaalta tuo paino taisi olla ihan oikea ratkaisu, koska allahan oli eilinen salitreeni, jossa käytin ylätaljaa, trx:ää, tein kahvakuulaheilautuksia sivuaskeleen kera 8 kilon painolla, 3 x 30 s lankkuja ym. liikkeitä. Silti innostuin tästä lajista tosi kovasti =) Pariin asiaan kiinnitin itsessäni huomiota; 
  • vaikka seisoin peilin edessä jalkaterät eteenpäin, niin luontaisesti oikea jalka yrittää aueta liikaa oikealle (en tiedä osaanko kuvailla oikein)
  • kun kuulaa piti kierrättää selän takaa seisaaltaan jalat yhdessä, niin koko ajan tuntui siltä, että minun käsien pituus ei meinaa riittää > tämän saman asian kohtasin perjantain kuntotestissä, kun piti istua pienessä haara-asennossa lattialla ja nilkkojen väliin lattialle laitettua kirjaa piti jalat suorina sormilla lykätä niin pitkälle kuin pystyi, niin en edes ylettynyt koko kirjaan. Olen koko elämäni ollut tosi kankea tässä asiassa ja saanut kärsiä ja hävetä ties kuinka monta kertaa. Ohjaaja kyllä sanoi minulla olevan pitkät jalat, mutta mitä jos on vielä lyhyet kädetkin, niin eihän lopputulos voi muuta ollakaan...
Mutta ne sykkeet ja kalorit...

Laji: Kahvakuulatunti, 4 kg
Kesto: 49 min 18 s
Sykkeet: 112/161
Kalorit: 268 kcal
Kal.rasva 39 %
Fiilis: Aivan ihanaa! Uudelleen, heti kun mahdollista!




Aamupaino seilailee eestaas, nyt taas +200 g eli 69,4 kg.

su 16.10.2011 Viikon kuntoilut


10.10.2011 Lepopäivä
11.10.2011 Lepopäivä
12.10.2011 Lepopäivä
13.10.2011 Kävelyä 20 min, 2 km + juoksu 4.05 km, n. 100 kcal + 335 kcal
14.10.2011 Kuntotalkoot: Kuntotestaus + juoksumatolla juoksua + venyttelyt, 205 kcal + 282 kcal + n. 80 kcal
15.10.2011 Reipas kävely, 2.85 km + Juoksua 2.85 km, yht. 404 kcal
16.10.2011 Salicircuit, 431 kcal

Kuntoliikkujan yhteenveto: (suluissa edellisen viikon luvut)
Liikunnalla kulutettu energia 1834 kcal (2935 kcal) suositus 800 kcal
Liikuntapäiviä viikossa  3 pv (6 pv) suositus 3 pv
Liikuntaminuutteja viikossa 289 min (486 min) suositus 90 min

Kuntoilusta aerobista oli 70 % (76 %)
Lihaskuntoharjoittelua 26% (19 %)
Liikkuvuusharjoittelua 4 % (6 %) 

Liikunnan laadussa punaisella olevaan Vaihtelu -kohtaan selitys:
Viikko-ohjelmassasi on nyt vain 4% liikkuvuusharjoittelua. Kuntoliikkujan kannattaisi tähdätä siihen, että vähintään 5% liikunnasta kehittäisi liikkuvuutta.

Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän kehoa myös tulisi huoltaa. Liikkuvuusharjoittelu parantaa tasapainoa sekä ehkäisee liikuntavammoja. Liikkuvuutta lisääviä lajeja ovat esimerkiksi venyttely ja pilates. Myös monet itämaiset taistelulajit sekä tai chi ja jooga kehittävät liikkuvuutta. 


P.S. Vaaka näytti painoksi -200 g vähemmän kuin eilen eli paino on nyt 69,2 kg. 

la 15.10.2011 Kypäräostoksilla + iltalenkillä


Shoppailemassa olin tällä kertaa pojan kanssa, kun halusi löytää itselleen mopokypärän ja hienon lopulta löysikin, Motonetistä. 

Paluumatkalla kotiin piti viedä yksi facebookin muksukirppiksellä ollut lelu uudelle omistajalle, mutta unohdin sen kokonaan. Niimpä iltaan tuli extra-liikuntaa, kun uusi omistaja asui n. 2,8 km:n päässä. Päätin kävellä reippaasti menomatkan ja juosta paluumatkan. Tässä sykemittarin lukemat:

Laji: Reipas kävely + juoksu
Matka: 5,7 km
Kesto: 52 min 1 s
Sykkeet: 134/205
Kalorit: 404 kcal
Kal. rasva 23 %
Max. suorituskyky on parantumassa

P.S. Mopo-ostosten jälkeen kävimme myös cittarissa ja sieltä jäi kärryyn ecowellnessin 2 x 2 kg:n vinyylikäsipainot. Täytyy etsiä netistä jotain ohjelmaa painoille =) 
Tänäkin aamuna vaaka näytti samaa lukemaa kuin edellispäivänä eli 69,4 kg..

pe 14.10.2011 Kaksinverroin onnitteluja!

Tänään on systerini syntymäpäivä. Sylillinen virtuaaliruusuja! Onnittelin kyllä jo tekstarilla, mutta jotenkin se sopii tännekin. Samalla suuret onnittelut tyttärelle siitä, että takana on jo kaksi savutonta päivää! Ihanaa! Tulet vielä huomaamaan sen merkityksen, ihan varmasti! Ammenna itseesi kaikki positiivinen energia mitä jokaisesta minuutista ja tunnista saat irti ja kehu ennen kaikkea itseäsi, ne kantavat tosi pitkälle!

Tänään oli kuntotalkoissa vuorossa kuntotestaukset sekä kehoanalyysi. Tarkemmat kirjalliset analyysit saamme vasta ensi viikon perjantaina. Kehitettävät asiat, joihin itse kiinnitin huomiota olivat:
  • vatsalihasharjoituksia on lisättävä; sellaisia, jolloin jaloista ei pidetä kiinni (ei ole sohvan alla tms.), jotta vatsalihakset todella joutuu töihin
  • 200 punnerrushaaste on aloitettava
  • tasapainoa on kehitettävä
  • venyttelyjä lisättävä (pitkät jalat, mutta paremmilla vatsalihaksilla pitäisi kyllä venyä pidemmälle kuin nyt)
Muuta huomioitavaa:
  • selkälihakset on ihan ok kunnossa (maksimisuoritus)
  • samoin jalkalihakset (maksimisuoritus)
  • olkapäiden liikkuvuus ja sivuttaisvenytykset olivat myös ihan o.k
Kuntotestin jälkeen menin vielä salin puolelle ja juoksin 26 minuutin ajan 7-8 km/h nopeudella niin, että hiki virtasi.
Laji: Kuntotestaus
Kesto: 45 min 2 s
Sykkeet: 104/165
Kalorit: 205 kcal
Kal. rasva 42 %
Rasvanpolttokyky parantumassa

Laji: Juoksu juoksumatolla
Kesto: 26 min
Sykkeet: 163/178
Kalorit: 282 kcal
Kal. rasva 11%
Max. suorituskyky parantumassa

P.S. Paino oli samassa kuin eilen eli 69,4 kg

Juoksukoulu alkoi...

...nimittäin tyttärellä =)
Käytiin yhdessä sillä ensimmäisellä Porin liikuntatoimen juoksuohjelman lenkillä, jossa oli juoksua 1 minuutin verran. Teimme ensin alle pidemmän kuin viiden minuutin kävelylenkin. Pitkästä aikaa kun pääsimme yhdessä kävelylle, niin eihän sitä viiteen minuuttiin voinut lopettaa =) Aivan mahtavasti jaksoi tytär koko minuutin juosta, olen ylpeä hänestä! Se kun juoksija saa itselleen luotua saman ylpeyden tunteen kuten tytär sai, niin se tulee kantamaan vielä pitkälle ja tulee pitämään motivaatiota yllä =) Lauantaina uusiksi!

Lähdin vielä kotiin päästyäni koiran kanssa tekemään sen tutun lenkin. En tiedä onko pojan yskä tarttumassa, kun juoksu oli niin nihkeän tuntuista. Kotiin päästyäni otin astmakiekosta imaisun, jota ei ole tarvinnut tehdä kuukausiin. Astmahoitaja sanoikin, että astmassa on sellaisiakin kausia, jolloin se on aktiivisempaa ja toisinaan sitä ei edes välttämättä huomaa. Täytyy sanoa, että koko lenkki oli enemmän kuin työvoitto. Olin vähällä laittaa kävelyksi jo ekan kilometrin kohdalla, mutta jaksoin kuin jaksoinkin kotiin saakka. Suurimmalta osin se oli koiran ansiota, kun se veti alkukilometrit vinhaa vauhtia, olinhan ns. lie'assa :D Koirakin kyllä hyytyi loppua kohden, ymmärrän kyllä hyvin miksi...kyllähän se energiaa vie kun lähes 70 kiloista vetää perässään ja olihan myös Onni-koira mukana tytärtäni tapaamassa...
Laji:juoksu
Aika: 33 min 55 s
Matka: 4,05 km
Kalorit: 335 kcal
Kal. rasva: 12 %
Sykkeet: 155/173

to 13.10.2011 Mittauksia

Aamulla paino oli +400 g (69,4 kg) suurempi kuin eilen, koska söin jätskin ja lihapiirakankin kahdella nakilla töiden jälkeen. Vesimääräkin jäi vajaaksi. Iltapala meni myös myöhäiseksi. Olkoon tuo jäätelö ja lihapiirakka eräänlainen palkinto siitä, että pääsin alle 70 kilon ja olen sen siellä saanut pysymään. Tällaisista herkutteluhetkistä ei kyllä tule jokaviikkoista tapaa =) Muuten tavoitteet karkaavat käsistä. Tähän mennessä on painoa lähtenyt seuraavasti:


Otin pitkästä aikaa näitä mittauksia. Punaisella on merkitty kokonaissenttimäärät, jotka ovat lähteneet mittausten ottamishetkistä alkaen.
  • Nilkka sama (21 cm) -1 cm, mittaus 3.7 alk.
  • Sääri 37 cm (38 cm) - 1 cm, mittaus 3.7. alk.
  • Reisi levein kohta sama (57 cm) , - 10 cm, mittaus 10.3. alk
  • Reisi keskikohta sama (49 cm), - 8 cm,  mittaus 3.6. alk.
  • Reisi kapein kohta 42 cm (42,5 cm) - 8 cm, mittaus 25.5. alk.
  • Lantio 100 cm (101cm) - 24 cm, mittaus 10.3. alk.
  • "Pömppis" 93 cm (94,5 cm) - 15 cm, mittaus 19.5. alk.
  • Vyötärö sama (80,5 cm) - 29 cm, mittaus 10.3. alk.
  • Rinnan alta 83 cm (79 cm ) -1 cm, mittaus 25.5. alk.
  • Rinnanympärys 99 cm (100,5 cm) - 19,5 cm, mittaus 10.3. alk
  • Rintojen yläpuolelta, kainaloiden kohdalta sama (90,5 cm) - 2 cm, mittaus 3.7. alk.
  • Olkavarsi keskikohta sama (28 cm) - 3 cm, mittaus 3.7. alk.
  • Käsivarsi levein kohta sama (25 cm) - 1 cm, mittaus 3.7. alk.
  • Ranne 15,1 cm (15,2 cm) - 0,9 cm, mittaus 3.7. alk.
Huomenna saan kuntotalkoista muut mitat, kun meillä on vuorossa Lihaskunto, liikkuvuus ja kehonkoostumus. Tässä edelliset mittaukset elokuulta (10.8.2011):

  • Aamupaino kotona 71,8 kg    -24,9 kg
  • BMI 28,4    - 9,85 kg/m2
  • Rasva% 40,4    -11,2 %
  • Lihas% 26,5    + 5,2 %
  • Viskeraalirasva 8 cm3 (1-9 on normaaliväli)   - 3 cm3

10.-11.10.2011 Pikapostaus

Vaaka näytti -400 g tänä aamuna. Eilen paino nousi +200 g 69,6 kiloon. Nyt siis ihan uusi lukema 69,2 kg!
Eilinen meni lepopäivän merkeissä, kiireisessä sellaisessa, samoin tämä päivä eli kuntoiluille ei ole nyt aikaa, mutta huomenna on kyllä jo ihan pakko päästä lenkille tai salille.
Pidempää postausta en valitettavasti tänään ehdi kirjoittamaan.
Oikein ihanaa tiistaipäivää kaikille ja erityisesti pojalleni sylillinen onnitteluja 15 vuotispäivän johdosta!

su 9.10.2011 Viikon kuntoilut

Olen Kiloklubiin vienyt kaikki liikkumiset. Olen siellä itseni merkinnyt kuntoliikkujaksi. Tämän pohjalta pitää varmaan muuttaa sitä, jotta suositus (suluissa) vastaisi paremmin toteutumaa =)

Liikunnalla kulutettu energia 2935 kcal (800 kcal)
Liikuntapäiviä viikossa 6 päivää (3 pv)
Liikuntaminuutteja viikossa 486 min (90 min)

Kuntoilusta aerobista oli 76 %
Lihaskuntoharjoittelua 19 %
Liikkuvuusharjoittelua 6 %
Nyt ymmärrän miksi tänä iltana käydessäni koiran kanssa toistamiseen lenkillä (aamulla yhden kilometrin lenkki) ja kävellessäni reippaasti jouduin yhtäkkiä hidastamaan vauhtia, kun kantapäässä vihlaisi ilkeästi. Kun rauhoitin kävelyä, niin kipu vähitellen katosi. Tällä liikkumismäärällä ei siis ole ihme, jos jossakin paikassa se jo tuntuukin. Jos näihin liikkumisiin vielä laskee sen viikko sitten lauantaina juoksemani Kyrkkärin lenkinkin, niin ei voi kuin ihmetellä, että tämän enempää ei mikään paikka "krakaa".

Tässä vielä tarkemmin miten olen liikkunut:
  • ma juoksu, 1 h 17 min
  • ti alkuverryttelynä spinning 8 min, zumba, 1 h
  • ke juoksu x 2, 34 min
  • to lepopv
  • pe spinning, 51 min
  • la siivoaminen ja ruohonleikkuu kahteen kertaan, yht. 2 h 6 min
  • su auton siivous, 2 x kävelylenkki, yht. 2 h 13 min
P.S. Tänään vaaka näytti taas -200 g eli olen nyt taas 69,4 kg

Syö, liiku, nuku: 4/4 Henkinen energia

Uutta energiaa kuntoiluun ja elämään - 4 reittiä aitoon motivaatioon
(ote KuntoPlus -lehti 15/2011)

1. Fyysinen energia = tarmokkuus
2. Tunteellinen energia = omat ajatukset
3. Järjen energia = omat tavat
4. Henkinen energia = tavoite

4. Henkinen energia = tavoite 
Kuntoilu on osa muuta elämää, ja tämän ymmärtäminen on oleellista. Useimmille ihmisille treenaaminen ei ole tavoite sinänsä vaan väline, jonka avulla jaksaa pyrkiä todellisiin päämääriin. Päämääränä voi olla vaikkapa äitinä jaksaminen tai vaativassa työssä pärjääminen. 
Perimmäisen päämäärän selvittäminen ja sen merkityksen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Kuntoilu ei toki ole aina hauskaa, ja siitä oppii pitämään ehkä vasta muutaman kuukauden kuluttua. Heti ensimmäisinä viikkoina täytyykin tietää, miksi oma mukavuudenhalu pitää vaimentaa. Siihen ei riitä pelkkä litteästä vatsasta haaveileminen. Aluksi täytyy käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että saa selville perimmäisen syyn omalle kuntoiluharrastukselle. Vain itse voi tietää mikä on todella tärkeää. Tässä yhteydessä täytyy myös olla valmis tunnustamaan, ettei omana tavoitteena ole maratoniin tai triathlonkisaan osallistuminen, vaikka pitkät matkat olisivatkin tuttujen suosiossa. Muodikas laji tavoitteineen ei välttämättä ole itselle millään tavalla merkityksellinen, eikä siinä ole mitään pahaa. Huippukuntoon pääsee joka tapauksessa kolmella viikottaisella treenituokiolla.

Henkinen energia: Treenaamisen syy täytyy tehdä itselle täysin selväksi, jotta siihen riittäisi energiaa. Piukoista pakaroista tai haaveiden bikinivartalosta unelmoiminen ei yleensä riitä siihen, että treeni olisi aina tärkeämpää kuin vaikkapa sohvalla löhöily. Tällainen motivaatio ei kestä pitkään, sillä bikinivartalon merkitys vähenee talven tullen, kun päälle puetaan taas paksu villapaita tai untuvatakki.. Tavoitteita voi toteuttaa menestyksekkäästi vasta, kun omaa elämää kyetään tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti. Kuntoilun perusteluna voi olla toive monista terveistä vuosista omien lasten ja lastenlasten kanssa tai se, että energisyys riittäisi omien toiveiden toteuttamiseen.

Työkalut: Oma mieli, läheiset sekä tärkeät tavoitteet

Onko tuttuja mietteitä?
Olen aivan liian laiska treenaamaan.
En ole kovin urheilullinen.
Omatuntoni soimaa minua, kun käytän perheen sijasta aikaani kuntoiluun.
Minua ei innosta nihkeässä kuntosalissa hikoilu tai seisoskelu.
En saa itseäni kuriin.