to 26.1.2012 Blogini on saanut uuden käänteen...

Laihdutus- ja juoksublogi... 
... on nyt talven ajaksi muuttunut hiihtoblogiksi, koska taas oltiin hiihtämässä =) Tällä kertaa koko perheen voimin Kultavuoren hiihtoladulla. Siellä oli kiva käydä, kun eilen oli -10 astetta enemmän pakkasta ja suksien luisto oli tähän päivään verrattuna eilen tosi karsea. Tänään luistoa oli paljon, mutta pitoa ei niinkään, mutta se ei haitannut =) Oli niin ihanaa, kun ei tarvinnut yrittää työntää vauhtia valtavin hartiavoimin. Sukset tuntuivat menevän lähes itsekseen eteenpäin. Kiersin 1,6 km:n lenkin ensin yksikseni ja sitten etsiskelin muita perheenjäseniä hiihtäen ja hiihdimme yhdessä autolle pojan vauhdin mukaisesti. Matkaa kertyi silti yhteensä 3 km. Tänään tuntui ihan kuin jo näin lyhyessä ajassa olisi kunto kohonnut, koska mm. henkeen ei ottanut eikä tarvinnut pitää hiihtämisessä taukoa =)

Laji: Hiihto, perinteinen
Paikka: Kultavuoren kuntolatu
Matka: yhteensä 3.0 km, yhdessä perheen kanssa
Kesto: 36 min 18 s
Syke: keski - 149 bpm, max - 181 bpm
Kalorit: 340 kcal
Sää: -8,5 pakkasta, uutta lunta, luisto oli todella hyvä, mutta pitoa ei. Pitovoidetta en laittanut.

ke 25.1.2012 Pakkaskelitestaus

Toimiiko, ei toimi...
Kotoa lähtiessä en enää muistanut suksien myyjän neuvoa, että suksien pohjaan kannattaisi tällaisilla -17,5 asteen pakkasilla laittaa pito- ja luistovoidetta. Se kostautui jo heti ekan 100 m aikana, kun sukset eivät pitäneet lähes lainkaan eikä luistokaan ollut mielestäni yhtä hyvä kuin viikonloppuna, jolloin oli vain pieniä pakkasasteita. Päätin lyhentää lenkkiä ja kiertää ylämäet kaukaa. Niimpä kiersin suhtkoht tasaisella koko 1,5 km matkan ja keskityin liu'uttamiseen ja oikeassa asennossa pysymiseen.
Vaatekerrokset tosin toimivat täysin. Vaatetta oli juuri sopivasti; ei liikaa eikä liian vähän.

Kuvan lähde
Laji: Hiihto, perinteinen
Matka: 1,5 km (Kultavuoren kuntolatu), ei ylämäkihiihtoa
Kesto: 21 min 38 s
Syke: keski - 155 bpm, max - 183 bpm
Kalorit: 207 kcal
Sää: -17,5 selkeä pakkaskeli, ei pitoa > ei voidetta

su 22.1.2012 Hiihdon hurmiossa

Yli 30 vuotta sitten...
... olin kahden vaiheilla kumpiko on minun talvilajini; luisteleminen vai hiihto. Molemmissa lajeissa pärjäsin enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi. Kesälajinihan oli jo selvillä, joka oli se suunnistus, josta olen jo aiemmin tänne blogiini kirjoittanut. Kesälajin lisäksi myös näistä talvilajeista jouduin sen kohtalokkaan kolarin vuoksi luopumaan.

Viimeksi olen hiihtokilpailuissa ollut alakouluikäisenä ja viimeksi olen suksien päällä ollut yläkouluikäisenä eli n. 30 v sitten. Nyt elän lapsuusaikoja uudelleen ja saan opettaa kaiken sen hiljaisen tiedon omalle lapselleni, jota aikoinaan kilpailessani kertyi. Ongelmana vaan on, että en tiedä onko se tieto enää hyödynnettävissä, kun ajat ovat muuttuneet.

Kävimme perjantaina ostamassa meille vanhemmille ja kuvassa olevalle pojallemme Karhun optigrip sukset. Poika on kehittynyt näiden kolmen päivän aikana ihan huimasti ja innostus on ainakin tosi kovaa, kun suksi ei lipsu yhtään ja tasapainokin alkaa löytymään tasatyöntöä harjoitellessa. Eilen hiihdin mieheni kanssa 1,6 km lenkin ja tänä aamuna kävimme Joupiskan kuntoradan hiihtämässä, jonka pituus on 5,25 km. Sen saman lenkin juoksin viime kesänä muutaman kerran. 
1,6 km lenkin lähdin innoissani ihan liian lujaa ja pukeuduin ihan liian paksusti (toppatakki päällä). Lisäksi keuhkot eivät olleet varautuneet sellaiseen vauhtiin ja sen huomasi sykkeissä ja hengityksessä, joka muuttui tosi raskaaksi ja vinkuvaksi kotiin päästyämme. Kokeilin tehdä puhalluksen ennen Symbicortin ottamista ja se näytti vain vajaata kahtasataa, kun omavalvonnan raja minulla on 380!! Meni n. puoli tuntia ennen kuin lukema alkoi olla edes em. minimirajalla ja tunti meni, jotta se oli normaalilukemassa eli n. 450.
Tänä aamuna olin jo paljon viisaampi. Söin energisen aamiaisen alle ja toppatakin vaihdoin softsell-takkiin sekä otin kaksi henkäystä Symbicortia ennen ladulle lähtöä. Vaikka syke kävi tosi korkealla ja keskisykekin oli lähes samoissa lukemissa niin silti ei em. hengenahdistusta tullut lainkaan. Oli ihanaa hiihtää ja sukset ovat aivan mahtavat. Vaikka suurimman mäen piti ns. kävellä suksilla, niin silti suksissa pito säilyi. Suosittelen sydämeni pohjasta kenelle tahansa Karhun Optigrip suksia, ne on loistavat! Toki kovilla pakkasilla ei olla vielä päästy kokeilemaan, mutta muutamalla pakkasasteella toimivat täysin. 

Naisten ampumahiihdon yhteislähdön aikana katselin samalla Youtubesta Elixirin hiihtoaiheisia videopätkiä ja siellä oli yksi harjoitusvinkki miten harjoittaa syviä vatsalihaksia. Ampumahiihtokisan jälkeen kävin pojan kanssa harjoittelemassa. "Kävellessäni" pojan perässä ko. video palautui mieleeni ja siksi päätin tuota harjoitusta samalla testata. Se olikin hyvä idea eli samalla saimme molemmat hyvän harjoituksen aikaan =)



Tässä lukemat sykemittarista molempien matkojen osalta:

Matka: 1,6 km (Kultavuoren kuntorata)
Laji: Hiihto, perinteinen
Kesto: 16 min 17 s
Sykkeet: 169/183
Kalorit: 197 kcal
Kal. rasva: 10%

Matka: 5,25 km (Joupiskan kuntorata)
Laji: Hiihto, perinteinen
Kesto: 44 min 21 s
Sykkeet: 161/193
Kalorit: 520 kcal
Kal. rasva: 12%