4.4.2016 Voi winde mitkä kengät!!!

Joko sinulla on Skechersit?

Sain työkaverilta tuhannen taalan vinkin. Hän oli hankkinut yhdeltä maahantuojalta aivan mahtavat juoksulenkkarit. Pakkohan minunkin piti yhteystiedot saada ja selvittää milloin pääsen testaamaan itselle sopivia kokoja ja malleja. Tilaisuus tulikin nopeammin mitä odotin. Mailasin asiasta lauantaina ja jo tänään tavattiin. Tyhjin käsin tai oikeastaan jaloin ei sieltä kotiin palattu. Tässä ne on koko komeudessaan. Painoa yhdellä kengällä on vain vaivaiset 160 g!!! Ne istuvat jalkaan kuin ne olisi aina niissä olleet. Ja se askel, miten se rullaa, ihan kuin pumpulissa kävelisi ja askel kutsuu heti juoksemaan. Nämä ovat jo näin ensituntumalta mun parhaimmat lenkkarit ikinä. Näillä kelpaa pimeälläkin  liikuskella, kun loistavat pimeässä, vaikka se onkin sivuseikka kaikkien muiden isojen  plussien rinnalla. Näillä kelpaa juoskennella kohti Likkojen Lenkin kymppiä.




Näitä Skechers kenkiä löytyy juoksemisen lisäksi muuhunkin kuntoiluun, myös vapaa-ajantossuja ja  lasten kokojakin, mutta niitä vain tilauksesta. Jusutraining on esittelemässä näitä kenkiä mm. kuntosaleilla ja kuntokeskuksissa ympäri Suomea. Käy hänen www-sivuillaan tutustumassa valikoimaan. Facesta löydät ajankohtaiset tiedot paikoista, joissa pääset kenkiä testaamaan. Suuremman valikoiman löydät skechers.com sivustolta, mutta siellä on monia malleja, joita ei myydä vielä Euroopassa.

SUOSITTELEN!

19.3.2016 Kirjajulkkareissa

Olen niin etuoikeutetussa asemassa, kun rakkaimpiin ystäviini lukeutuu kirjailija Teija Ahtiainen. Sain kutsun hänen uusimman runokirjan julkkareihin. Ne pidettiin eilen perjantaina Alavudella. Ne olivat hänen ensimmäiset, vaikka kirja oli jo hänen kolmas. Olen myös täällä kehunut hänen edellisiä kirjojaan; Tie itseen -kirjaa sekä  Tähdenlentoja -runokirjaa. Tämän uuden mykistävän Heijastuksia runokirjan tulisi jokaisen lukea. Hänellä on aivan ihana taito vangita lukijansa siihen olotilaan, josta runo kertoo.
Tässä hänen Heijastuksia runokirjasta tehty esitys  Aamun sarastaessa -runosta Youtubeen. Löytyy sieltä mm. hakusanalla Heijastuksia Teija Ahtiainen.



Kotimatkalla omakin runosuoni sykki sen verran lujaa, että oli pakko pysähtyä ja laittaa nauhuri päälle puhelimesta nauhoittamaan taustalla, jotta sain jokaisen sanan talteen. Sen jälkeen päätin, että jatkossa runoja kirjoitan vasta sitten, kun olen niitä ensin puhunut sanelukoneeseen tai nauhuriin. Ne jotenkin tulevat sieltä jostain luonnollisemmin. Tässä 2/5 kotimatkalla syntyneistä runoista.

Minä elän!
Siellä pihassa
voin kuulla lintujen äänen
ihan kuin ne kuiskaisivat korvaan: Olen täällä.
Jossain kaukana
kuovi huutaa:

Vihdoinkin!
Kevät on minussa.

Koko synkkä syksy
tuntui, että se ei lopu koskaan
talvikin meni vähän hämärässä
mutta nyt voin jo kuulla
sen kutsun:
Istahda, tähän viereen.

Omenapuu
Istahdan tuon ikivanhan omenapuun äärelle
kumpa minä voisin
kuunnella ja kertoa
teille kaikille
ne kaikki tarinat
joita se pitää sisällään.
Vuosikymmeniä
se on kasvattanut juuriaan
yhä syvemmälle
maan alle
vaikka sen runkoa
on sisältä myyrät syöneet
sitä ei ole mikään kaatanut
eikä se ole kuollut.

Onko tuo omenapuu
juuri sellainen
joka kuvastaa sisimpiä tuntoja
juuret ovat tukevasti maassa
mutta sisältä
on moni asia kuollut.
Silti kukaan eikä mikään
minua kaada.

Rakkaat kiitokset Teijalle tilaisuudesta ja ystävyydestä <3 br="">

13.3.2016 Pönttöilyä ym. nikkarointia yhdessä perheen kanssa

Toivottavasti jokainen on kuullut tästä menossa olevasta Miljoona linnunpönttöä -kampanjasta. Jos et siitä vielä tiedä, niin käy lukemassa alla mainituilta sivuilta. Päätimme myös kantaa kortemme kekoon ja mies toi pojan kummeilta kasan lautoja ja nikkaroimme neljä pönttöä omaan pihapiiriimme. Kaksi sini- ja kuusitiaisille (lentoaukon koko 28 mm) ja kaksi 32 mm aukolla olevaa, joka soveltuu mm. talitiaisille. Se oli tosi kivaa puuhaa. Suosittelen jokaiselle perheelle samaa, koska se poiki lisää innostumista, kun 9 v poikamme ideoi ja nikkaroi itselleen Star Warsista tutun aluksen. Sen loppufiilaus on vielä jäljellä eli hiominen ja spray-maalilla maalaaminen :) Alla kuva pojan aluksesta ennen hiomista ja maalaamista.
Jokos sinä olet jo nikkaroinut tai ostanut oman linnunpöntön? Olethan sen myös muistanut rekisteröidä ko. www-sivuilla?
Tässä muutama kuva meidän nikkarointipäivästä.
Ripustuskikka talon harjan alle

28 mm lentoaukko, sijainti pihapiirin kuusen rungossa

Ripustuskikka kuusen runkoon. Nuo riman palat on oltava, jotta runkoa pitkin valuva vesi ei kosketa pöntön takaseinää.

Talon päädylle laitettu sinitiaisille sopiva pönttö (lentoaukko 28 mm)
  Tässä on pojan ideoima ja nikkaroima avaruusalus Star Wars-tyyliin ennen hiontaa ja maalaamista.





11.3.2016 Juoksuohjelman 5. päivä takana!

Toissapäivän ilostuttaja =)
Töiden jälkeen pakkasin treenikamppeet, vesijuoksuvyön ja uikkarit mukaani ja ajelin uimahallin parkkikselle. Sieltä lähdin tekemään tämän päivän juoksutreenin ja sen päälle vielä kävin vesijuoksemassa uimahallissa 600 m. Nyt on kyllä ihana olo kropassa. Huomenna on sitten taas vuorossa lepopäivä tai rauhallisen kävelylenkin vuoro. Jokaviikkoisessa keskiviikkozumbassakin tuli käytyä.
 
Päivä päivältä ja treeni treeniltä huomaan kunnon kohenevan. Maanantaina kun juoksuohjelma alkoi sillä 5 min kävelyä + 2 min juoksua + 5 min kävelyä +2 min juoksua, niin hengästyin tosi paljon ja jalat tuntuivat tosi raskailta. Eilen illalla ei enää niin painavilta. 
Tänään oli vuorossa 2-3 min juoksu ja pystyin molemmat pätkät (2 x 3 min) juoksemaan aika suhtkoht helposti. Kotoa lähtiessä ei tullut tarkistettua tämän päivän juoksuohjelman sisältöä kunnolla, koska äskeisen tarkistuksen mukaan huomasin juosseeni tänään liikaa, koska ohjelma kehotti tänään juoksemaan vain kerran tuon 2-3 min ja kävelemään paluumatkan kotiin. Noh, tehty mikä tehty ja suoriuduin siitä silti =) Tänään jopa kävi ensimmäisen kerran mielessä se, että kyllä minä sen yhdeksän kilometriä pystyn toukokuussa juoksemaan. 

Huomenillalla tuntee varmasti taas kehossaan sen mitä tänä iltana on tullut tehtyä.







8.3.2016 KonMari arvonta, Naistenpäivän kunniaksi -blogi täyttää 5 vuotta!

Minä, siis m i n ä, joka olen aina inhonnut siivoamista yli kaiken, menen hankkimaan tämän kirjan. Äitini jäi aikoinaan siivoojan ammatista eläkkeelle ja olen siitä tainnut aikoinaan saada yliannostuksen tai jäänyt liian vähälle opettamiselle. Mutta nyt on jotain kummallista minussa tapahtunut viime syksyn jälkeen, kun minua ravisteltiin oikein kunnolla hereille näillä asioilla KLIK. Viikonloppunakin tuli mahdoton suursiivousinspis ilman mitään syytä. Yleensä syy on ollut se, että joku on tulossa kylään, synttärijuhlat tms. Enkä edes ole vielä saanut tuota KonMarin kirjaa postista luettavakseni. Tulee mahdollisesti ensi viikolla. Samalla päätin laittaa toisenkin KonMari-kirjan tilaukseen ja se on teille hyvät lukijat arvontapalkinto.

KonMari-kirjan arvonta su 13.3.2016, klo 21.00

Arvon kyseisen kirjan kaikkien tätä postausta kommentoijien kesken. Kerro myös omista kokemuksistasi meille muille lukijoille, jos jo omistat kyseisen kirjan.

Tässä muutama syy miksi haluan arvonnan järjestää:
  • Naistenpäivä on tänään ti 8.3.2016
  • Tasan 5 vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen ikinä tähän Naistenpäivän kunniaksi -blogiini, jolloin painonpudotusurakkani lähtölaskenta alkoi KLIK
  • Tasan 6 vuotta sitten, ma 8.3.2010, poltin viimeisen tupakkani
  • Eilen sain tietää, että niistä luomista, jotka jälkitarkastuksessa tammikuussa päätettiin vielä poistaa, ei enää löytynyt melanoomaa eli ihosyöpä on selätetty toistaiseksi, JEEE!

Tässä kirjan esittelyteksti ja täältä KLIK löydät Kodin Kuvalehden kirjoittaman jutun samasta kirjasta.

Japanilainen Marie Kondo auttaa järjestämään paikat kerralla kuntoon. KonMari - siivouksen elämänmullistava taika
Oletko koskaan siivonnut paikkoja vimmatusti ja huomannut, että kotisi tai työtilasi on pian taas aivan sekaisin? Raivaa nyt uskomattoman tehokkaalla KonMari-menetelmällä turhat tavarat pois ja luo kotiisi kestävä järjestys. Japanilainen Marie Kondo auttaa järjestämään paikat kerralla kuntoon. Turhasta roinasta eroon pääseminen vapauttaa energiaa muuhun kuin tavaroista huolehtimiseen. Samalla kun siivoat, tulet järjestäneeksi asiasi ja menneisyytesi. Saat lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Kun järjestys on kerran saatu aikaan, kaaosta ei synny enää koskaan.

Ehkä tämä minun sisäinen "siivousurakka" on vihdoin tulossa siihen pisteeseen, että on tilaa myös muille henkistä hyvinvointia edistäville asioille.

Tämän runon myötä jokaiselle naiselle
oikeiiin hurrrrrjan ihanaaaa Naistenpäivän jatkoa ja onnea arvontaan!

Kohota, nosta, hinkkaa ja hankaa: 
Kyllä on naisen elämä rankkaa. 
Veltostuu vatsa ja roikkuu rinta, 
eikä ole sileä enää reidenkään pinta. 
Alkaa vaivata tantta tauti, 
unohda se ja elämästä nauti! 
Höyrytä, hauduta ja itseäsi helli, 
kylvetä, kuori ja yrteissä kelli. 
Pääsee näin valloilleen kehon kieli, 
hohtavat silmät ja virkistyy mieli. 
Katsoo pian peilistä uusi nainen: 
lähes täydellinen, 
siis sinunlainen.
Lähde: tekstarit.net

7.3.2016 Jee! Eka pv suoritettu!

Voi winde miten sitä oli unohtanut miltä juokseminen tuntuu. Tiedän, että tämä muuttuu vieläkin paremmaksi kunnes kunto kehittyy ja  m a l t t a a  juosta niin, että Pystyy Puhumaan Puhisematta. Tänään tuo kolmen Peen sääntö ei muistunut treenin aikana mieleen, kun niin fiiliksissä juoksin pitkästä aikaa. Oli niiiiin ihanan raikas ja kostea ilma, meille astmaatikoille just paras ilma. Happea oli räntäsateesta huolimatta ilmassa paljon. Vasta kotiinpäästyäni totesin, kun katsoin hengästyneenä sykettä Garmin Vivofit2 aktiivisuusrannekkeesta, että taisimpas juosta ihan liian lujaa, kun syke huiteli 170 paremmalla puolella, mutta laski nopeasti normaaliksi.

Se mikä ilahdutti tosi paljon oli se, että etumus on leikkauksen jäljiltä pienentynyt reippaasti ja nyt juokseminen tuntuu sen johdosta huomattavasti helpommalta. Mikään ei enää "hölsky" edessä ja ne eivät ole juoksemisen jälkeen arat. Nyt on vaan maltettava odottaa seuraavaa liikkumista ylihuomiseen, jolloin pääsen Zumbaamaan. Tiistaina pidän lepopäivän, koska eilen sunnuntaina jo kävin sauvakävelemässä tiistain osuuden. Muutoin ei olisi lepopäivää lainkaan, kun zumba osuisi lepopäivälle.
Tässä siis tämän 1. viikon sovellettu ohjelma:

1. VIIKKO

  • Maanantai 7.3: Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla.
  • Tiistai 8.3: Kävele 30 min lenkki. Tämän tilalla pidän lepopäivän, kun eilen sunnuntaina tein tunnin sauvakävelyn ja illalla olen hygieniapassikoulutuksessa.
  • Keskiviikko 9.3: Pidä vapaapäivä, nosta jalat vähäksi aikaa ylös. Zumbaa, 1 h
  • Torstai 10.3: Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla.
  • Perjantai 11.3: Kävele reippaasti 5 min, juokse 2 - 3 min. Käänny ja kävele kotiin.
  • Lauantai 12.3: Pidä vapaapäivä tai käy rauhallisella kävelyllä.
  • Sunnuntai 13.3: Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla.
P.S. Seuraahan huomista  8.3. postaustani, koska silloin on luvassa ARVONTAA juhlatapahtumien johdosta!

4.3.2016 Jee! Vihdoinkin kaukainen haave on toteutumassa!

Likkojen lenkki 21.5.2016

Olen haaveillut tuosta tapahtumasta koko tämän vuosituhannen ajan, mutta en ole halunnut siitä puhua ääneen, kun olen ajatellut, että se on
  1. liian kaukana (200 km)
  2. en kumminkaan pystyisi siihen
  3. tulisi liian kalliiksi
Eilen kerroin juoksuohjelmasta, jonka aloitan ensi maanantaina. Sen kesto on 11 viikkoa eli se päättyy sopivasti juuri Likkojen Lenkkiin. Ilmoittauduin mukaan muiden ibd-vertaisten kanssa Matkakseni valitsin 9 km:n juoksulenkin.

Nyt on tavoite asetettu riittävän kauas enkä tämän haaveen vuoksi ala ahmimaan kilometrejä liian aikaisin (niin kuin viimeksi tein), kun on kivempaa jättää niiden saavuttaminen tuohon ko. tilaisuuteen. Mä niiiiin odotan tuota viikonloppua :)

www.likkojenlenkki.fi
www.facebook.com/likkojenlenkki

Oletko sinä tulossa samaan tapahtumaan?

Woiman haussa

Kävin tänään ensimmäisen kerran uimahallin kuntosalilla ja aion sitäkin jatkaa juoksuohjelman ohella, kuten myös vesijuoksua.

3.3.3016 Naistenpäivä lähestyy!

Sen kunniaksi kävin vihdoin ja viimein hankkimassa uimahalli-kuntosalikortin, joka on suunnattu erityisryhmille. Sairastan astmaa, joten kuulun ko. ryhmään ja sain kortin 77 euron vuosimaksulla, jonka edestä saan käyttää uimahallia ja kuntosalia niin paljon kuin haluan. Alla olevalla videolla olikin uusia ja erilaisia harjoitteita.

Tänään heti aloitin uimahallikäynnit. Kävin vesijuoksemassa tunnin ajan, 900 m. Mikä ihana olo siitä taas pitkästä aikaa tulikaan. Mikä ihme siinä oikein on, kun sitä vaan jumittuu sohvan ja tv-ohjelmien ääreen, oman terveyden kustannuksella. Vuoden vaihteen jälkeen olen tosin ryhdistäytynyt heti, kun lääkäriltä sain luvan. On tullut zumbattua, sauvakäveltyä ja hiihdettyä. Kuntosalitreenit ja juokseminenkin ovat vielä jossain vaiheessa tähtäimessä. Kaikkien näiden rinnalla muutan myös syömiset tukemaan liikkumisessa kulutettavia kaloreita. Tällä kertaa en liiku laihdutus edellä, jos kiloja lähtee, niin ne on sivuseikka ja positiivisia yllätyksiä. Haluan elää terveellisemmin, saada lisävuosia ja kiinteytyä.

Uusi makututtavuus

Minulla on kaksi kirjaa tällä hetkellä kirjastosta lainassa. Voimaharjoittelun taskuopas ja Naisten voimaharjoittelu. Jälkimmäisessä oli erilaisia ruoka-ateriamalleja ja yhdessä niistä mainittiin myös mantelit välipaloina. En ole niitä koskaan syönyt kuin rouheena joidenkin leivonnaisten joukossa. Ostin pussillisen ja olen muutaman nyt syönyt treenin jälkeen ja ne olikin yllättävän mukavia syödä, vaikka makua ei niissä paljoa olekaan. Ehdottomasti ne tulevat jäämään mun välipalan sisällöksi yhdessä omenan kanssa. Samalla kirjastokäynnillä mukaan lähti sauvakävelytekniikkaan liittyvä dvd, jonka myös tänään katsoin. Siinä oli hyviä venytysohjeitakin, joita sauvojen kanssa voi tehdä ja joista en aiemmin tiennyt mitään. Sain ihan uutta intoa sauvakävelyynki

Naistenpäivän kunniaksi, aloitan juoksutreenit ensi maanantaina tutulla Porin vapaa-aikaviraston helpolla juoksuohjelmalla.

2.2.2016 Hey Mama, jee, Zumbaa!

Mä olen viime viikkoina ihan hurahtanuit Zumbaan, kun vihdoin ja viimein pääsin liikkumaan pitkien sairaslomien ja kuntoilukieltojen jälkeen. Löysin vanhan lajini, josta tykkään. You Tubesta löytyi mahdollisimman yksinkertainen ja helppo opetusvideo, jonka mukaan voin kotonakin harjoitella.



Olen nyt muutamia kertoja käynyt Piian mahtavilla tunneilla ja en takuulla jätä kesken. Koreografin oppii nopeasti ja hän on tosi kannustava ja iloinen. Sinne menee hymy huulilla ja palaa vielä iloisemmalla mielellä.
Lajista innostuneena kokosin Spotifyynkin oman listan Zumba musalle ja tilasin tanssisneakersit (Salsette)  Jazzetelta, kun hintakin oli niissä sopivasti kohdillaan.

Tässä yksi kappale Zumba-listaltani. Käyn joka tiistai ja keskiviikko Zumbassa ja joskus treenaan myös kotona. Lisäksi käyn sauvakävelemässä kerran viikossa.

1.1.2016 Woimaannuttava wuosi edessäpäin!

Mistä sitä alkaisi kirjoittamaan? Olisi niin paljon kirjoitettavaa, että sanat tukkiutuvat tungoksessa johonkin sekamelskaan. Olen jo pitkään miettinyt elämäni kulkua ja sitä mihin suuntaan oikein olen menossa. Vähän samalla tapaa kuin silloin nuoruudessa, kun omia uravalintoja piti tehdä. Tällä kertaa vain on kyse hieman suuremmista asioista, lähinnä henkisestä hyvinvoinnista, koska minua ravisteltiin "hereille" viime syksynä oikein kunnolla. 

  • Mitä minä haluan vielä elämässäni saavuttaa? 
  • Onko olemassa jokin asia/harrastus/paikka,  jonka haluaisin kokea?
  • Voinko olla vielä onnellisempi? 
  • Elänkö riittävästi tässä hetkessä? 
  • Onko ympärilläni ihmisiä, asioita, ajatuksia, joista saan woimaa vai viekö ne minulta voimia? 

Woimaantumista luvassa

Kun viime elokuussa paikallisen kansalaisopiston tarjonta julkaistiin verkossa, niin innostuin siellä olevasta kurssista niin paljon, että päätin siihen ilmoittautua heti, kun se on mahdollista. Samaa kurssia järjestetään ympäri Suomea eri paikkakunnilla. Turun avoin yliopisto järjestää yhteistyössä paikallisen kansalaisopiston kanssa Hyvinvointia ja terveyttä valokuvista opintokokonaisuuden. Olen siitä innostunut, koska tykkään valokuvata ja jostain syystä pyrin kuvaamaan tiedostamattani sellaisia asioita, joista saan itselleni voimaa. Joihinkin kuviin olen kirjoittanut myös omia runojani. Koin kurssin sisällön luettuani, että tämä on ehdottomasti minun juttuni. Nyt toivon koko sydämestäni, että kurssi myös toteutuu eli siihen olisi riittävästi hakijoita. Opintokokonaisuus on pituudeltaan 3 ov ja se lukeutuu lääketieteellisen tiedekunnan aineopintoihin. Ei sitä ikinä tiedä mihin tuo polku minut vielä johdattaa. Tällä kertaa vain kuuntelin voimakasta vaistoani. Aika näyttää mistä itseni vielä tulevaisuudessa löydän. Sen ainakin tiedän, että opinnot saavat jo yksistään minussa itsessäni aikaan woimaantumista, koska aihe on kiehtonut minua jo pitkään.



Hyvinvointia ja terveyttä valokuvista -opintokokonaisuuden sisältö

  • Valokuvat hyvinvoinnin ja terveyden tukena
  • Perhealbumeista uusiin kuviin - valokuvien monet käyttötavat
  • Valokuvat työmenetelmänä sosiaali- ja terveysalalla
  • Valokuvien hyödyntäminen terapiassa
  • Valokuva mielenterveystyössä
Tämä kuva pojastani ja oma runoni ovat minulle yksi
voimaannuttavimmista valokuvista
Myös tämä blogini on tavallaan toiminut minulle yhtenä voimaannuttavana paikkana, koska olen näitä omia valokuviani voinut teille täällä jakaa. On tosi kivaa, kun saa tähän aiheeseen lisää syvyyttä. Olisi kiva sitten kuulla teiltä kommentteja matkan varrella, että näkyykö kurssin käyminen kuvissani jotenkin. Kurssi kestää kesään saakka.
 
Tässä rinnalla käyn syksyn melanoomien vuoksi vielä seurantatapaamisissa, joten ne tulevat melko varmasti näkymään valokuvissani myös. Ehkä tarkoituksellakin nyt aion yrittää kuvata omia tunteitani, koska syksyllä minun oli jostain syystä vaikea pukea sanoiksi niitä syvimpiä tuntojani,  jotka ailahtelivat ääripäästä toiseen. Tosin, melanooma on toistaiseksi onneksi selätetty eli niitä ei enää ole ellei uusia löydöksiä löydy tai jokin nykyisistä luomista muuta muotoaan.
 
Oletko sinä osallistunut vastaavalle kurssille? Mikä kuva on sinulle kaikkein voimaannuttavin?